(C) Olavi Kanervisto & Tietotila Oy 1990

Ei se niin helppoa ole

Sain pankilta 30 markan huomautussakon tilinylityksestä. Vaikka heti seuraavana päivänä lisäsin rahaa tilille, kahden päivän perästä tuli maksupalvelussa olleen pankkisiirron vuoksi uusi huomautus ja toinen samansuuruinen sakko.

Kun samaan aikaan sain toiselta pankilta mainoksen uudesta tietokonepankkipalvelusta, päättelin ajan olevan kypsä siirtymiselle pankkiasioiden hoidossa jo atk-aikaan ja "ilmaiseen" itsepalveluun omalla pc:llä.

Tein siis sopimuksen rahalinja-palvelusta uteliaana näkemään, miten helppoa ja hauskaa laskujen maksaminen mikrotietokoneen ja modeemin avulla nykyään on.

Alku aina hankalaa

Viikon odottelun jälkeen posti toi kirjekuorellisen ohjeita, asiakasnumeron, tunnuskoodin sekä lomakkeellisen kertakäyttöisiä tunnuslukuja, joita tarvittaisiin laskuja linjasiirtona maksettaessa.

Vain tietoliikenneohjelma puuttui.

En löytänyt mistään kopiota Procomm V.2.3 shareware-tietoliikenneohjelmasta, jota aikoinaan olin opetellut käyttämään. (V.2.4.3-version jälkeen ilmestynyt Procomm Plus ei enää olisikaan ilmainen.) Siksi yritin yhteyttä uudella, vastikään Yhdysvalloista hankkimaani PC-Tools V.6 Desktop -pakettiin sisältyvällä Telecommunications-ohjelmalla.

TeleSammon puhelinnumeron näppäilemisen jälkeen modeemi vihelteli aikansa ja ilmoitti lopulta: Connect failed, redial? eli yhteyttä ei saatu, vieläkö yritetään? Virhe oli tietenkin siinä, että numerolevypuhelinkeskukseen kytketty modeemi ei saa viheltää, vaan sen pitää raksuttaa.

Yhteysohjelman ATD-soittokomento vaihdettiin ATDP:ksi ja terminaaliemuloinniksi valittiin VT100. Tele-Sammon kioskipalvelujen numero vastasi, ja valitsemalla oikean pankin numero saatiin yhteys rahalinjaan. Ohjelma kuitenkin näytti Ä- ja Ö-kirjaimet vieraina merkkeinä.

Pankkipalvelujen käyttämiseksi pitää ensin imuroida eli kopioida TeleSammon Telesoftware-palvelusta mikron funktionäppäinten käyttämiseen tarvittavat aputiedostot. Tämä ei kuitenkaan onnistunut, koska TeleSampo käyttää tiedostojen siirtoon Kermit-protokollaa - sitä ikivanhaa - ja PCTools osaa ainoastaan uudemman Xmodemin.

Monitoimiohjelmalla monimutkaisesti

Toinen yritys tehtiin monitoimiohjelmalla, joka oli mikrossani valmiiksi asennettuna. First Choicen tietoliikenneohjelma onkin eräs selkeimmistä ja helppokäyttöisimmistä - ainakin, mikäli myös vasta-asemalla on sama ohjelma. TeleSammon käyttö ei kuitenkaan sujunut oletusarvoilla:

"Dialing 92952... Unable to make a connection. Dialing again?"

First Choicen valikkovaihtoehto "Prestel" tuntui olevan lähimpänä TeleSammon liikennöintikäytäntöä, mutta ääkkösiä sekään ei osannut.

Uudelleenyritys VT100-terminaalina onnistui, ja TeleSampo sekä pankin yhteysohjelma toimivat. "Toiminton{pp{imien lataus" ei kuitenkaan onnistunut.

Ohjelman kysyessä "VALITSE K[SITELT[V[ TIEDOSTO" annoin nimen ja valitsin "K[YNNIST[ SIIRTO CEPT-K[YT[NN¦LL[", koska First Choicekaan ei hallitse antiikkista Kermit-protokollaa. Ohjelma hyytyi.

Kirottu kopiosuojaus

Rahalinjan esite suosittelee Procomm- ja TransSend-ohjelmia. Kaivoin siis kätköistäni pari vuotta sitten postista SmartLink-korttimodeemin kylkiäisenä saadun "täydellisen tietoliikenneohjelman", Transsend versio 4.20 format I.B.M:n.

Transsend on kopiosuojattu ohjelma. Tästä oli ollut riesaa aikaisemminkin, koska toimituspakkaukseen sisältyi vain kaksi 5“‚ lerppua.

Yritin käynnistää Transsendin korpulta, jolle olin sen aikoinaan kopioinut testatessani sylimikron modeemia. Ohjelma herjasi: "Ethän yritä tehdä laitonta kopiota!"

Transsendin maahantuoja M. Åberg Ky ilmoitti viime vuonna luopuneensa ohjelmiston uuden version kopiosuojauksesta. Koska myös vanhan version laillisesti ostaneilla täytyy olla oikeus siirtää ohjelmansa ilman lisäkustannuksia laitteesta toiseen esimerkiksi vaihtaessaan tietokoneensa uuteen korppu-malliseen, selostan seuraavassa kopiosuojauksen purkamisen. Työhön ei tarvita kalliita kopiosuojauksen poisto-ohjelmia, koska suojaus on purettavissa ilmaiseksikin tutuilla DOS-apuohjelmilla.

Transsendin asennusohjelma perustaa kiintolevylle piilotetun hakemiston nimeltä ZU9LU ja luo siihen tyhjän eli 0:n tavun mittaisen tiedoston TS-1987.INS. Hakemisto on kätketty käyttöjärjestelmältä, eikä siihen voi siirtyä CD-komennolla, koska hakemistonimen ensimmäinen merkki on ascii-127 eli "poista edellinen merkki". Yritettäessä kirjoittaa kyseinen merkki komentoriviltä alt-näppäimen avulla kohdistin vain siirtyy askelen vasemmalle.

DOS-käyttöjärjestelmä hyväksyy kuitenkin ascii-127-merkin, kun se syötetään komentotiedostosta. Laaditaan siis kirjoitusohjelmalla komentojono nimeltä TS-KOPIO.BAT:

MD [127]ZU9LU
CD [127]ZU9LU
REM > TS-1987.INS

Siinä kaikki!

Kopioidaan TS-KOPIO.BAT Transsend-ohjelmiston varmistuskopiolevykkeelle. Näin ohjelma on aina asennettavissa uudelleen, vaikka kiintolevy olisi jouduttu formatoimaan tai uusimaan esimerkiksi vikaantumisen vuoksi. Trans-Sendin ottamiseksi käyttöön kopioidaan vain ohjelmatiedostot ja käynnistetään sen jälkeen TS-KOPIO.BAT.

(Mikäli käytettävissä ei ole ohjelmaa, jolla ascii-127-merkin saa kirjoitetuksi tiedostoon, voin pyynnöstä lähettää edellä selostetun suojauksen purkurutiinin tyhjän levykkeen ja postimaksun hinnalla.)

Kahden tunnin urakka

Transsend on tietoliikenneohjelmien joukossa kuten Word Perfect kirjoitusohjelmana: Kallis, yleinen, laaja ja monipuolinen, mutta vasta-alkajalle tarpeettoman monimutkainen. Sen valikkorakenne on hankala, eikä ohjekirjakaan suomenkielisyydestään huolimatta ole selkeä.

Transsend hallitsee videotexin (Telesammon värillisenä) sekä kymmenkunta muuta tiedonsiirtoprotokollaa, muun muassa Telesofta-palvelun edellyttämän Kermitin. Imuroin molemmat suositellut funktionäppäintiedostot FUNCTION.KYC sekä TSCFKEYS.DAT todeten vasta myöhemmin, että yksikin olisi riittänyt: Toinen on vain Trans-Send Plus -versiota varten.

Koska Telesofta-palvelusta löytyy funktionäppäin- sekä skandituki (ääkköset) myös vanhoille (ilmaisille) Procomm-versioille, ei pankkipalvelujen käyttämiseksi kannattane hankkia maksullista modeemiohjelmaa.

Kun yhteys lopulta oli saatu muodostetuksi, käyttäjätunnukset ja salasanat hyväksytetyiksi ja tarpeelliset ohjelmatiedostot siirretyiksi, aikaa oli kulunut hyvän joukon kolmatta tuntia, ja rahalinja-palvelu meni kiinni!!!

Pankkiyhteyden hoito TeleSammon kautta tuntuu edelleen olevan hidasta ja vaivalloista. Onneksi viljelijöille on tarjolla parempiakin vaihtoehtoja. Olen juuri saanut esittelylevykkeen pankkiohjelmasta, joka osaa muun muassa tiliöidä ja siirtää sekä tulo- että menoviennit suoraan viiteen suosittuun kirjanpito-ohjelmaan. Näistä enemmän ensi vuoden puolella.

Takaisin juttuluetteloon

Tietotila Oy:n pääsivulle