(C) Olavi Kanervisto & Tietotila Oy 1990

Levyke on mikron arkisto

Tärkeä asia tietotyössä on mikrolla tallennetun ja muokatun aineiston luotettava tallentaminen tulostamista ja myöhempää käyttöä varten.

Tallennusvälineitä on monenlaisia. Tavallinen mikron käyttäjä törmää käytännössä vain kahteen: levykkeisiin ja ns. kiintolevyyn.

Levyjen ja levykkeiden laadun tai koon mittana käytetään bytejä eli tavuja. Tavalliselle käyttäjälle tuollainen ilmaisutapa ei sano yhtään mitään, ennen kuin hänelle kerrotaan, että yksi tavu tarkoittaa yhtä tietokoneen tallettamaa merkkiä, kuten numeroa tai kirjainta.

Kakkosvälillä kirjoitettu liuska konekirjoitustekstiä sisältää vajaat kaksi tuhatta merkkiä. Jonkinlaisen käsityksen levykkeiden tallennuskapasiteetista saa päättelemällä, että 360 kilotavua eli 360.000 tavua sisältävä levyke vastaisi siis noin 180 koneella kirjoitettua sivua tekstiä. Yleiselle 30 megatavun kiintolevylle mahtuisi jo suurehkon tietosanakirjan koko sisältö, noin 15.000 sivua.

Levykkeet vai kiintolevy?

Levyke eli disketti, kansanomaisemmin lerppu tai korppu on yhä tärkein ohjelmien ja käyttäjän itse tallentamien tietojen säilytysväline. Vaikka yhä useammat mikrot varustetaan kiinteästi asennetulla ns. kova- eli umpilevyllä, mikrossa on silti oltava ainakin yksi levykeasema.

Ohjelmat ovat näet ostettaessa levykkeillä, joilta ne vasta käyttöön otettaessa kopioidaan ns. työlevykkeelle tai kiintolevylle.

Kiintolevyt ovat varsin luotettavia ja pitkäikäisiä. Kaikki mekaaniset laitteet kuluvat ja rikkoutuvat silti joskus. Siksi kiintolevyllä käsitellyistä tiedoista kuten maatalouskirjanpitoaineistosta on kaiken varalta säännöllisin väliajoin syytä ottaa varmistuskopio levykkeelle.

Ohjelmatiedostoja sitä vastoin ei kannata viikoittain varmistuskopioida, koska jokainen laillisesti ohjelman hankkinut käyttäjä joka tapauksessa säilyttää alkuperäisiä ohjelmalevykkeitä turvallisessa paikassa.

Levykkeitä on montaa sorttia

Jokainen maatalousnäyttelyissä mikroja katsellut on havainnut, että ns. yhteensopiviksi kutsutuissa mikroissa on käytössä ainakin kaksi eri näköistä ja kokoista levykettä: lerput ja korput. Todellisuudessa näitä kumpaakin on vielä eri lajeja.

Mikron käyttäjän onkin syytä jo laitetta hankkiessaan varmistaa myyjältä, minkä tyyppiset levykkeet hänen koneeseensa sopivat, ja ostaa niitä kerralla ainakin yksi kymmenen kappaleen pakkaus. Levykkeet eivät ole kalliita: Tyypin ja ostopaikan mukaan hinnat vaihtelevat noin parista markasta lähes kahteen kymppiin kappaleelta.

PC-mikrojen levyasemat pystyvät käyttämään ainoastaan 13 cm:n levykkeitä, jotka on formatoitu eli alustettu 320 KB:n tai 360 KB:n (kilotavun) tallennuskapasiteetille. Näihin laitteisiin kelpaavat kaikkein halvimmat, usein merkinnällä "2DD" tai "Double Density" merkityt pahvikuoriset levykkeet.

PC XT- sekä AT-luokan mikrojen lerppuasema alustaa levykkeet 1,2-megatavuisiksi. Koska tieto pakataan niihin tiheämpään, niiden on oltava varmuuden vuoksi parempilaatuisia, merkinnällä "HD" tai "High Density" varustettuja.

Uusien AT-mikrojen levyasemat osaavat kyllä alustaa levykkeet myös 360-kiloisiksi ja lukevat sekä tallentavat niillekin, mutta PC-mikrojen levyasemat eivät aina pysty virheettömästi lukemaan AT-levyasemassa kirjoitettuja 320 KB ja 360 KBlevyjä.

Onneksi ohjelmat lähes poikkeuksetta toimitetaan joko 360 KBlerpuilla tai 720 KB-korpuilla tai molemmilla.

Korppujen standardissa puutteita

Uudet 8 cm:n muovikuoriset levykkeet eli korput ovat mekaanisesti kestävämpiä, mutta muilta osin jopa lerppujakin ongelmallisempia. Käytössä on kaksi tallennustiheyttä: 720 KB ja 1,44 MB (megatavua).

Vanhemmat IBM:t sekä muutamat nykyisetkin sylikoneet pystyvät käsittelemään vain 720 KB:n levykkeitä. Yhä useammat uudet laitteet kuitenkin sekä lukevat että kirjoittavat luotettavasti molempia.

Koska 1,44 MB-levykkeillä tiedon tallennusurat ovat puolta tiheämmässä kuin 720-kiloisissa, levykkeiden on oltava laadultaan parempia. 1,44-megatavuiseksi alustettavissa olevan levykkeen tunnuksena on kirjainmerkintä HD (High Density) sekä toinen nelikulmainen aukko avattavan kirjoitussuoja-aukon lisäksi.

Useimpien vakavasti otettavien laitteiden levykeasemat tarkistavat, onko korpussa tuo tunnusaukko vai ei, ja tarkistavat levykkeen alustuksen oikeellisuuden sen mukaan. Valitettavasti Toshibat ja pienimmät IBM:n koneet eivät kuitenkaan tuota tarkistusta tee, vaan niillä on mahdollista alustaa HD-levyke 720-kiloiseksi ja jopa tavallinen eli enintään yhden megatavun tallettamiseen tarkoitettu DD (Double Density) -levyke 1,44-megatavuiseksi.

Kun kummalla tahansa tavalla virheellisesti alustettu levyke laitetaan koneeseen, joka vertaa tarkistusaukkoa ja levykkeen alustusta keskenään, laite ilmoittaa levykkeen lukukelvottomaksi: "General failure error reading drive A: Abort, retry, ignore?"

Jos olet sattunut saamaan 1,44-megatavuiseksi tarkoitetun HD-levykkeen käyttäjältä, joka on alustanut sen 720-kiloisessa levyasemassa, voit kokeilla tarkistusaukon peittämistä molemmin puolin läpinäkymättömällä teipillä. Useimmiten lukukelvottomaksi tuomittu levyke osoittautuu täysin käyttökelpoiseksi, ja tiedot saa kopioiduksi asianmukaiselle levykkeelle.

Vastaavasti vanhassa IBM:ssä 1,44-megaiseksi alustetun DD-levykkeen tiedot saattaa onnistua pelastamaan poraamalla varovasti sähköporalla reiän levykkeen siihen kulmaan, jossa tarkistusaukon piti olla. Muovilastuja ei kuitenkaan saa joutua levykkeen kuorien sisälle – muutoin levyasemankin herkät mekanismit ovat vaarassa!

Edellä selostettu kikka on tarkoitettu vain hätätapauksia varten. Ainoastaan oman koneen levykeasemassa alustamiaan levykkeitä käyttävä ei koskaan kohtaakaan tämänkaltaisia ongelmia.

KUVATEKSTI:

Erilaisia levykkeitä: alinna vanhimmissa mikroissa yleisin 360 KB pehmeäkuorinen lerppu, sen päällä virheellisesti 720-kilotavuiseksi alustettu ja teipillä korjattu HD-korppu ja päällimmäisenä standardia noudattamattomalla mikrolla 1,44-megaiseksi alustettu DD-levyke, joka on korjattu sähköporalla.

Takaisin juttuluetteloon

Tietotila Oy:n pääsivulle