(C) Olavi Kanervisto & Tietotila Oy 1994

Varo laittomia ohjelmia

Kiinni jäämisen riski laittomasti kopioitujen ohjelmien käyttämisestä on lisääntynyt.

Helmikuussa saimme lukea poliisin takavarikoineen todistusaineistoksi töölöläisen suunnittelutoimiston kaikki mikrotietokoneet. Yritys joutuu selvittämään oikeudessa, miksi yhdellekään sen käytössä olleelle CAD-ohjelmistolle ei löytynyt ostokuittia tai lisenssiä.

Maaliskuussa poliisi takavarikoi toisen helsinkiläisyrityksen tietokonevaraston. Liike oli myynyt mikroja kiintolevylle valmiiksi "asennetun" DOS-käyttöjärjestelmän sekä Windows-ohjelmiston kera. Valitettavasti yksikään asiakas ei ollut saanut ostajalle kuuluvaa, Microsoftin hologrammilla varustettua lisenssiasiakirjaa em. ohjelmien käyttöoikeudesta.

Myös ostaja syyllistyy periaatteessa rangaistavaan tekoon. Saatuaan tiedon koneeseensa asennettujen ohjelmien luvattomuudesta asiakkaan velvollisuus olisi poistaa ne käytöstä. Koska ilman käyttöjärjestelmää ei mikro tietenkään toimi, ostaja voi syyttää myyjää petoksesta ja vaatia sitä korvaamaan ohjelmistojen arvon tai toimittamaan lailliset versiot.

Jos olet äskettäin ostanut mikron ja epäilet saaneesi sen mukana laittomia ohjelmakopioita, varaudu vaatimaan myyjältä lailliset versiot tilalle. Muutoin voit pahimmassa tapauksessa saada syytteen ja jäädä ilman sekä ohjelmia että korvausta.

Tiluskartat tietokoneella?

Maatilojen mikro-ohjelmistot painottuvat taloushallintoon ja -laskentaan. Tietokoneavusteinen suunnittelu eli CAD on toistaiseksi ollut harvinaisempaa muun muassa siksi, että ammattimaiset CAD-ohjelmistot maksavat jopa kymmeniä tuhansia markkoja. Parhaat "puoliammattimaisetkin" (mm. AutoScetch) maksavat noin 2.000 mk.

Uudet koneet sisältävät jo ostettaessa hiiren, riittävän nopean prosessorin sekä tarpeeksi työmuistia myös Windows- CAD-ohjelmien käyttämiseen. Mutta mitä kaikkea sellaisella voisi maatilalla tehdä?

Tavallisista piirtely- ja väritysohjelmista poiketen CAD-ohjelmat on suunniteltu hyötykäyttöön. Näille on ominaista mm. mittatarkkuus sekä ns. kerroksittainen kuvaustapa: Saman piirroksen eri elementit sijoitetaan ikään kuin erilaisille läpinäkyville kalvoille, jotka vasta tulostusvaiheessa asetetaan "päällekkäin".

CAD-ohjelmat ovat parhaimmillaan rakennus- ja konepiirustusten laadinnassa. Rakennusten julkisivukuvia voidaan täydentää pihasuunnitelmalla ja vaikkapa vilkaista, miltä nyt istutettavat puut ja pensaat näyttäisivät 10, 20 ja 30 vuoden kuluttua. Metsätalouskartoille voidaan merkitä leimikot sekä lannoitus- ja uudistusalat omiksi elementeikseen, ja peltokarttoja voi käyttää mm. kunkin vuoden kyntö- ja kylvösuunnitelmien pohjakuvina.

Byrokratiasta ei tarvitse maksaa ulkopuolisille, kun kesantokartat laaditaan omalla mikrolla. CAD-kartoista saadaan nopeasti ja helposti mm. tarkat pinta-alatiedot, ja mittatarkat tulosteet saa varsinaisten kynäpiirtureiden lisäksi laser- sekä mustesuihkukirjoittimillakin.

Jokainen maatalouskoulussa kenttämittauksen peruskurssin käynyt, joka osaa siirtää maastossa mitattujen kuvioiden rajat paperille astemitan ja viivaimen avulla, oppii varmasti laatimaan kartan myös tietokoneen ruudulla. Tekniikka on sama.

CAD-tuotteita saa myös shareware-ohjelmina. Saksalainen TommySoftware tarjoaa valmistamansa ohjelmiston kahta eri versiota tutustuttavaksi kokeile-ennen-kuin-maksat -periaatteella: Voit vapaasti käyttää ohjelmia 30 päivän ajan. Vasta tuon ajanjakson jälkeen olet velvollinen rekisteröimään tuotteesi eli maksamaan lisenssimaksun. Maksun suoritettuasi saat ohjelman täydellisen version sekä painetun käsikirjan (joka valitettavasti on toistaiseksi englanninkielinen).

Mikäli shareware-tuotetta ei kokeilujakson jälkeen haluta ottaa käyttöön, ostaja ei ole maksuvelvollinen kenellekään, vaan riittää, että hän tuhoaa kiintolevylle asentamansa kopion. Kuluttajansuoja on siten jopa parempi kuin kaupasta ostettavien ohjelmien: Kelvottomaksi osoittautuneiden tuotteiden palauttaminen on usein ongelmallista, koska myyjät eivät hevin suostu ottamaan avattua ohjelmapakkausta takaisin.

Sekä AutoScetchin kanssa samanhintainen TS-CAD Professional että alle 1.000 markan hintainen TS-CAD Draw ovat kokeilemisen arvoisia ohjelmia. Kummallakin suoriutuu mainiosti useimmista teknistä piirtämistä edellyttävistä töistä.

Nämä shareware-periaatteella jaettavat demo-versiot ovat poikkeuksellisen täydellisiä: Tavanomaista käyttöä haittaavia puutteita niissä ei ole. Rekisteröinnin myötä toimitettavalla täydennyslevykkeellä on lisää fontteja (kirjaimistoja) sekä muunnosohjelmia, joita ilmankin tulee toimeen. Ja 170-sivuisen käsikirjan sisältämistä tiedoista tärkeimmät sisältyvät myös ohjelman Windows-hypertekstinä kuvaruudussa selailtavaan sisään rakennettuun ohjeistoon.

Kumpikin demo-ohjelma mahtuu yhdelle pakatulle korpulle. Kiintolevyasennus vaatii tilaa vähintään 3,5 megatavua (Professional-versio 4,5 Mb).

Esittelyversioita toimittavat Suomessa ainakin Mincad Oy, MikroPC-lehden sähköposti sekä Tmi Tietosana, PL 125, 13101 Hämeenlinna, puh. (917)6877666. Älkää lähettäkö tilauksia KM:n toimitukseen.

Tällä palstalla on aikaisemmin esitelty neljä muuta shareware- ohjelmistolevykettä: F-Prot virustentorjunta, D0S 6.0-version päivitys 6.2:ksi, suomenkielinen VDE-tekstinkäsittely sekä Mikropalstojen 1989-1993 tekstit. Näitä voivat Käytännön Maamiehen lukijat edelleen tilata lehden toimitukseen osoitetulla postikortilla 50 markan kappalehintaan.

Takaisin juttuluetteloon

Tietotila Oy:n pääsivulle