(C) Olavi Kanervisto & Tietotila Oy 1997

Ilmaisia ohjelmia internetistä

Valokuvaliikkeet tarjoavat nykyään kuvia paperikopioiden lisäksi myös tietokonetallenteina. Korpulla on mukana ohjelma, jolla näitä kuvia voi kuvaruudulla katsella, kääntää, rajata, tallentaa eri muodoissa sekä tulostaa.

Pitihän tuota kokeilla. Palvelu vastasi odotuksia: JPEG-standardilla pakatut tietokonekuvat olivat täysin käyttökelpoisia, ja koko 36 kuvan rulla mahtui yhdelle korpulle.

Kuvien korjailu ei ollut ilmaisella katseluohjelmalla mahdollista. Siksi asensin uuteen tietokoneeseeni Micrografxin kuusi vuotta vanhan PhotoMagic-kuvankäsittelyohjelman.

Tuote, jota oli käytetty vanhassa Sunlogic 386:ssa sekä Windows 3.0:lla että 3.1:llä, ei kuitenkaan toiminut uudessa pentium-mikrossani Windows95-järjestelmällä.

* * *

Sadepäivänä oli aikaa etsiä internetistä korvaavia vaihtoehtoja. Eunet Finland on kopioinut palvelimelleen Tucows-ohjelmapankin, josta löytyi useita kuvaohjelmia. PaintShop-nimisen tunsin jo ennestään, siksi imuroin nyt uusimman 4.12-version.

Pakattu 3 megatavun ohjelmatiedosto siirtyi omaan koneeseen vajaassa kymmenessä minuutissa. Paketin purkaminen ja ohjelman asennus sujuivat ongelmitta. Ohjeet ja käyttömukavuus ovat yhä parantuneet, ja muutamassa minuutissa kuva oli retusoitu ja tulostettu halutulla tavalla rajattuna.

Uusi PaintShop on erinomainen, täysin ammattimainen ohjelma. Mm. tällä sivulla oleva kuva on "kaapattu" ruudulta ja tallennettu kirjapainovalmiiksi tiedostoksi 4.12-versiolla.

PaintShop Pro ei kuitenkaan ole ilmainen ohjelma, vaan ns. shareware: verkosta imuroitua versiota on lupa vain kokeilla 30 päivän ajan, sen jälkeen se pitäisi ostaa. Maksullisen version voi tilata rompulla Tanskasta 500 kruunun hintaan. Suomessa on lisäksi maksettava 100 kruunua lähetyskuluja sekä arvonlisävero.

* * *

Iloisesti yllättyneenä internet-imuroinnin nopeudesta ja asennuksen vaivattomuudesta innostuin selaamaan Eunetin ohjelmapalvelimen valikoimia. Olenhan jo parin vuoden ajan yrittänyt löytää vaihtoehtoa 7 vuotta käyttämälleni VDE-teksturille. Toistaiseksi en ole löytänyt vastaavaa Windows-ohjelmaa, jossa kaikki perusasiat olisivat olleet kohdallaan.

Nyt löytyi! Tucowsissa HTML-editorien osastoon eksynyt SuperNoteTab-ohjelma on täydellinen Windows-editori ammattimaiseen tekstin ja tietokonekoodin kirjoittamiseen, minkä lisäksi sillä syntyvät myös www-verkkosivut. Ohjelma osaa kaiken sen, minkä Muistio (Notepad), Windows Write ja WordPad-ohjelmat yhteensä. Se hallitsee myös ääkkösmuunnokset ASCII- ja Windowsin ANSI-merkkijärjestelmien välillä sekä HTML-koodauksen internetin verkkosivuja varten nopeammin ja helpommin kuin olisin edes uskonut mahdolliseksi.

Tämä 32-bittinen eli Windows 95/NT-järjestelmillä toimiva ohjelma on freeware eli täysin ilmainen kaikille käyttäjille! Verkosta löytyvä versio on täydellinen, sitä ei tarvitse rekisteröidä eikä se kaipaa mitään maksullisia lisäosia. Vanhempia Windows-versioita varten tarjolla on 16-bittinen, yhtä lailla ilmainen Mini Note Tab.

* * *

Miten näin hienoja ohjelmia voidaan antaa lahjaksi? Tuotteesta on olemassa myös maksullinen versio. Se on vieläkin nopeampi, ja siihen sisältyy synonyymisanasto, oikeinkirjoituksen tarkistusohjelma sekä sanakirjat mm. englannin, ranskan, saksan, italian, puolan, tanskan ja ruotsin kielille.

Kaupallista versiota myy internet-verkossa yritys nimeltä IdeaWare, osoite www.ideamarket.com. Ohjelman voi imuroida ilmoittamalla luottokortin numeron. Alkuruutuun tallentuu tällöin sarjanumero sekä käyttöoikeuden omistajan nimi, joten maksetun ohjelman monistaminen on täsmälleen yhtä rikollista kuin kaupasta ostettujen.

Mutta oma ohjelmakopio maksaa vain viisi dollaria eli alle 30 markkaa! Kehtaako kukaan tehdä tekijänoikeusrikosta tuollaisen summan säästämiseksi?

* * *

Kokeilin IdeaWaren ohjelmien verkkomyynnin toimintaa imuroimalla myös VistaCalc-nimisen taulukointiohjelman. Pakattuna 1,4-megatavuinen, purettuna noin 4 MB levytilaa tarvitseva tuote siirtyi Amerikasta saakka yhdeksässä minuutissa, ja asennus sujui minuutissa.

Viiden taalan taulukkolaskin osoittautui lajissaan yhtä loistavaksi kuin Super Note Tab on teksturina: VistaCalc on täysin Excel-yhteensopiva ja toimii samalla tavalla. En toistaiseksi ole jäänyt kaipaamaan yhtään toimintoa, jota olen oppinut käyttämään Excelillä.

Ainoa pikku puute internetistä imuroiduissa ohjelmissa on käyttökieli: näin halpoja tuotteita tuskin koskaan suomennetaan.

KUVATEKSTI:

Eunetin Tucows-palvelimella näytetään tarjolla olevien ohjelmien käyttöarvoluokitus. PaintShop Pro on saanut täydet viisi lehmää.

Takaisin juttuluetteloon

Tietotila Oy:n pääsivulle