Takaisin juttuluetteloon
© Olavi Kanervisto & Tietotila Oy 1998
Jokainen, joka osasi käyttää kirjoitus- ja laskukoneita, oppi nopeasti työskentelemään 80-luvun tietokoneilla. Lisäohjeita tarvitseva sai helposti apua. Tukihenkilöt ja myyjätkin tunsivat laitteet sekä ohjelmat ja osasivat opastaa, miten asiakas saisi parhaan hyödyn ostoksestaan.
Windowsin myötä laitteiden ja ohjelmien yhteensopivuuteen tuli lisää mutkia. Mutta kun asiakkaat olisivat tarvinneet entistä enemmän puhelinneuvontaa, sitä päin vastoin vähennettiin. Laitemyyjät laittoivat asiantuntijansa maksullisten numeroiden taakse ja alkoivat laskuttaa 10 markkaa minuutilta siitä, että joku lukee neuvon pyytäjälle käyttöohjekirjaa puhelimessa.
Pahimmillaan firmat siirsivät tukipalvelunsa ulkomaille: mm. IBM Tanskaan ja Microsoft Ruotsiin. Micrografx lopetti puhelintuen kokonaan. Ohjelmien käyttäjät jäivät heitteille.
Osallistuin äskettäin jatkokoulutukseen, jossa opetettiin tukihenkilöille uutta käytäntöä. 2.000 markan kurssipäivän keskeiseksi anniksi jäi se, että enää ei tarvitse osata eikä edes yrittää ratkaista asiakkaan ongelmia. Kyselijä joutuu nyt maksamaan siitä, että hänelle yritetään myydä laitteita tai ohjelmia, joita hän ei tarvitse.
Kun avun tarvitsija ei osaa käyttää ohjelmaansa, hänelle tarjotaan tilalle vielä suurempaa, hitaampaa ja monimutkaisempaa uutta versiota. Jos käyttöjärjestelmä on paria vuotta vanhempi, asiakkaalle tyrkytetään päivitystä. Kun kyselijä ei osaa asentaa tulostusohjainta, hänelle yritetään myydä uusi kirjoitin. Jos asiakkaan laite on varustettu "vain" 8 tai 16 megan keskusmuistilla, se halutaan saada vaihdetuksi 32- tai 64- megaiseen. Ja niin edelleen.
Minä ja kollegat, jotka pidämme kunnia-asianamme kolmen minuutin puhelinopastuksen antamista pelastaaksemme avun tarvitsijan kolmen tunnin tai kolmen kuukauden työn ilman turhia kuluja, saimme kuulla olevamme vanhanaikaisia ja epäkaupallisesti asennoituvia.
Miten kauan valtion virasto tulee toimeen ilman toimivaa atk- järjestelmää? Ilmeisesti miten kauan tahansa, mikäli tietokonevikoja voidaan käyttää verukkeena laitoksen johdolle kiusallisten asiakirjojen julkisiksi tulon estämiseksi.
Viljelijä havaitsi ostosiemenen joukossa outoja möykkyjä. Kukkaruukussa suoritettu idätyskoe varmisti ne kuorrutetuiksi hukkakauran siemeniksi.
Viljelijän reklamaation jälkeen maahantuoja myönsi hukkakauran ja veti markkinoilta kaksi siemenerää, joita Valtion Siementarkastuslaitos ei tiennyt olleen olemassakaan.
Vaikka tarkastamattoman siemenen myyjä saattaisi olla korvausvelvollinen hukkakauran torjuntakustannuksista, korvausvaatimukseen maahantuoja vastasi tylysti: "X Oy on ostanut siemenet pakattuina Valtion Siementarkastuslaitoksen hyväksymin vakuustodistuksin. Koska näyttöä siementen virheellisestä laadusta ei ole esitetty X Oy:lle, emme voi korvata Teille aiheutunutta vahinkoa."
Ostaja yritti jo vuonna 1995 jäljittää erien mahdollisia myyntilupia tai vakuustodistuksia vaatiakseen jälkitarkastusta. KTTK:n Siementarkastusosaston johtaja ilmoitti lopulta huhtikuussa 1997 kysyjälle laitoksen Loimaalle muuton yhteydessä "Valtionarkiston luvalla" hävittäneen "hoidettuja asioita koskevia työpapereita". Tiedot maahantuonti-ilmoituksista ja mahdollisista myyntiluvista vuosilta 1987-95 olisivat siis olemassa ainoastaan ATK-tallenteina.
Viljelijä halusi siementarkastuskeskuksen selvittävän, kuuluuko kyseinen maahantuoja kenties siihen suosikkiryhmään, jolle maahantuonti- ja myyntiluvat säädösten vastaisesti on myönnetty puhelimitse ilman asianmukaisia tarkastuksia ja kirjallisia todistuksia.
Vakuustodistukset ja niiden asemesta käytettävät kansainväliset ISTA-todistukset ovat julkisia asiakirjoja, joihin jokaisella on oikeus tutustua ja saada myös jäljennöksiä muutaman markan valokopiomaksulla. Viljelijä ei kuitenkaan päässyt etsimään niitä tai mahdollisia poikkeuslupia atk:lta.
Eri toimihenkilöiden eri aikoina esittämät verukkeet vaihtelivat. Milloin oli vikaa kiintolevyssä, milloin näyttöpäätteessä. Joskus verkkokäyttöjärjestelmä oli epäkunnossa tai CD-ROM-levylle tallennettua tietokannan varmistuskopiota ei osattu tai haluttu palauttaa käyttöön.
Viljelijä tarjoutui omalla kustannuksellaan ottamaan lisäkopion CD-ROM-tallenteesta ja tyytymään siihen, mutta virasto ei ilmeisesti ottanut ehdotusta vakavasti.
Yli vuoden vitkuttelun jälkeen laitos suostui lopulta luovuttamaan osan pyydetyistä tiedoista. Tietokantaa oli kuitenkin sitä ennen pitänyt käsitellä ulkopuolisen konsultin toimesta. Siitä ei nyt löytynyt tietoja siitä, milloin ja miten kyseinen maahantuoja oli vapautettu hukkakaura- ja siemenkauppasäädösten noudattamisesta.
Viljelijä on saanut KTTK:sta kirjallisen lausunnon: "Olemme tarkastaneet, ettei kyseisistä eristä maahantuotaessa ole toimitettu kansainvälisiä todistuksia siementarkastuslaitokselle."
Uskaltaako vahingonkorvausvaatimuksen viedä oikeuteen sillä riskillä, että maahantuoja kuitenkin saattaa pystyä esittämään poikkeusluvan tai erivapauden, kun viranomaisen arkistoista ei löydy vastaavaa kopiota?
On vaikeaa välttyä vaikutelmalta, että valvova viranomainen pyrkii jarruttamaan mahdollisten siemenkauppalain ja -asetuksen rikkomusten selvittämistä jopa tietotekniikkaa verukkeena käyttäen.
Oikeuskanslerinvirasto tutkii parhaillaan KTTK:n siementarkastusosaston toimintaa viime helmikuussa tehdyn kantelun pohjalta. Maa- ja metsätalousministeriön viime vuoden syyskuussa asettaman, säädösten vastaista toimintaa rajusti arvostelleen työryhmän "salaisessa" muistiossa syntipukiksi nimettiin laitoksen johto. Osaston johtaja syyttelee nyt arvostelijoitaan ja väittää toimineensa ministeriöstä saamiensa suullisten ohjeiden mukaisesti.
Laskun tästä oudosta kärhämästä maksavat viljelijät, jotka ostavat muka tarkastettuna siementavarana "rehuviljaa, arvotonta kaatopaikkatavaraa tai pahimmillaan lisäkustannuksia aiheuttavaa ongelmajätettä".
Tietotila Oy:n pääsivulle