© Olavi Kanervisto & Tietotila Oy 2002

Enemmän kuin tuhat sanaa

Vanhojen sanontojen sorvaajilla oli selkeä näkemys sanan ja kuvan informaatiosisältöjen välisestä erosta. "Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa" -toteamuksessa suuruusluokka on oikeansuuntainen, joskin tietokone saattaa vaatia yhtä kuvaa varten sekä tehoa että levytilaa jopa yli tuhatkertaisesti tuhannen sanan käsittelyyn ja tallentamiseen verrattuna.

Kuten varmaan tuhansilla muillakin kotimikron käyttäjillä, myös minulla digitaalikameran hankinta johti pian tietokoneen vaihtamiseen entistä tehokkaampaan, jotta myös kuvien käsittely olisi mahdollista. Kiintolevyn koko osoittautui pian minimitekijäksi, joten seuraava lisävaruste kuvatiedostojen varmuuskopioimiseksi oli tallentava CD-RW-romppuasema. Sellaisenhan saa nykyään noin 100 eurolla.

Työ- ja perhekuvien arkistoni on neljännesvuosisadassa kasvanut parin tuhannen kehystetyn diakuvan sekä kymmenien tuhansien kansioissa filmiliuskoina varastoitujen väri- ja mustavalkonegatiivien laajuiseksi. Oikean kuvan löytäminen nopeasti tästä sekamelskasta oli jo ajat sitten osoittautunut toivottomaksi, eikä edes valmiiksi rumpukasetteihin järjestettyjä diaesityksiäkään ollut tullut vuosikausiin katselluksi.

Tasoskannerini sai siis vierelleen toisen kuvanlukijan, jolla myös diakuvien sekä mustavalko- ja värinegatiivien digitointi eli saattaminen tietokoneella käsiteltävään muotoon sujuu nopeasti ja parhaalla mahdollisella laadulla.

HP Photo Smart dia- ja filmiskanneri maksoi yli 500 euroa, mutta on osoittautunut käteväksi käyttää. Se lukee sekä kehystetyt diat että värinega- sekä mustavalkoiset filmit 2400 dpi (kuvapistettä tuumalla) tarkkuudella, mikä riittää mainiosti jopa julkaisukäyttöön. Käytännössä useimmille järjestelmäkamerankin otoksille riitti 1200 dpi lukutarkkuus, jolla kuvatiedostojen koko ei vielä muodostu kohtuuttoman suureksi.


Kotikuntani kylätoimikunnat olivat keksineet, että kylähistoriikkien laadintaan on mahdollista saada EU-rahaa, ja käynnistivät yhteishankkeen. Tämä merkitsee mm. satojen vanhojen valokuvien tallentamista tietokoneelle näiden kyläkirjojen kuvituksena käytettäväksi.

Vanhoista perhealbumeista kopioitavat vanhat 4,5 x 6 cm mustavalkokuvat osoittautuivat usein yllättävän hyvälaatuisiksi. Parhaat kannatti skannata jopa 600 dpi resoluutiolla ja käsitellä kuvankäsittelyohjelmalla ns. fraktaaliterävöintiä käyttäen A4-kokoisten kuvien tulostamiseksi. Heikompilaatuisille otoksille ei kannattanut käyttää 300 dpi suurempaa lukutarkkuutta, eikä terävöintiohjelmillakaan ollut paljoa tehtävissä. Huonot valokuvasuurennokset tallennettiin vain 150 dpi tarkkuudella.

Haalistuneista, naarmuuntuneista ja laikukkaistakin mustavalkokuvista saattaa saada tietokoneella aivan uskomattoman hyviä suurennoksia, kunhan kuvankäsittelyohjelmalla käyttää hieman aikaa ja vaivaa mustavalkotasapainon, valoisuuden ja kulumisjälkien korjaamiseen.

Jo alle 200 euron mustesuihkutulostimella päästään samaan tai jopa parempaan tulostuslaatuun kuin kuvanvalmistamoissa. Kunnolliselle paperille tulostetun värikuvan kokonaiskustannuksetkin nousevat lähes samalle tasolle. Mustavalkosuurennokset sitä vastoin tulevat paljon halvemmaksi kuin kuvaamossa teettäen.

Skannattujen valokuvien laatua pystyy parantamaan ja erityisistä syistä tarvittaessa muuntelemaankin tietokoneella niin paljon, että keksin uuden lentävän lauseen: digikuva valehtelee enemmän kuin tuhat sanaa.


Vanhojen valokuvien skannausurakan ja tulostuksen yhteydessä oli pakko tarkastella kuvankäsittelyohjelmia entistä kriittisemmiin.

Kullekin perheenjäsenelle oli vuosien saatossa ehtinyt muodostua oma suosikkinsa: Corel Draw, Microsoft PhotoDraw 2 tai Paint Shop Pro. Itse olen yrittänyt vakuuttaa itselleni, että Linux-maailmasta äsken Windowsiinkin siirtyneestä Gimp-kuvaohjelmasta löytyvät likimain kaikki samat hyödylliset ominaisuudet kuin parhaasta shareware-ohjelmastakin (Paint Shop Pro 7), vaikka ne usein vaativat hieman enemmän harjoittelua.

Windows XP- ja PhotoDraw 2 -yhdistelmä osoitti heti huonoimmat puolensa. Vaikka PhotoDraw-ohjelmaan on Microsoftille tyypilliseen tapaan kopioitu kaikkien kilpailevien ohjelmien parhaat piirteet, valitettavasti ne — niin ikään Microsoftille tyypilliseen tapaan — eivät toimi luotettavasti yhdessä.

Erityisen kiusallista on, että vaikka nykyisessä koneessani on liki 200 megatavua RAM-työmuistia, jo muutaman mustavalkokuvan retusoinnin jälkeen PhotoDraw-ohjelma usein kaatuu muistin loppumiseen. Näyttää siltä, että Windows XP:n muistinhallinta ei toimi kunnolla tämän ohjelman yhteydessä: käyttöjärjestelmä ei osaa vapauttaa muistia, kun valmis työ suljetaan.

Muilla käyttöjärjestelmillähän työmuistin perushallinta ei ole enää aikoihin ollut ongelma: jopa Macintoshissa homma saatiin kuntoon jo vuosia sitten, pommin kuva tulee esiin enää ani harvoin. Muilla kuvaohjelmillamme muistinhallintaongelmia ei kuitenkaan esiintynyt yhtä usein kuin Photo Draw’lla.

Tätä kirjoitettaessa olen juuri ottanut koekäyttöön FreeMem Pro -nimisen julkisohjelman. Sen avulla Windows XP:kin pitäisi olla korjattavissa kelvolliseksi käyttöjärjestelmäksi myös keskiraskaaseen kuvankäsittelyyn.

FreeMem-ohjelman mainostetaan tekevän sen, mitä Windows ei osaa eli suljettujen tiedostojen ja ohjelmien varaaman RAM-työmuistin vapauttamisen muiden tiedostojen tai ohjelmien käyttöön ilman, että tietokonetta olisi vähän väliä käynnisteltävä uudelleen.

Ensivaikutelmana totesin, että ohjelma ilmeisesti pitää, minkä lupaa. Ensimmäisenä iltana Windows XP:tä ei saatu kertaakaan nurin edes Microsoftin ohjelmia käyttämällä, eikä muitakaan ongelmia ole vielä ilmennyt.

Shareware-periaatteen mukaisesti Internetistä imuroitu ohjelma toimii vain kaksi viikkoa. Käyttöä voidaan jatkaa antamalla myyjälle lupa veloittaa Visa-luottokorttitiliä 19,95 dollarilla, minkä jälkeen ohjelman aktivointikoodin pitäisi saapua sähköpostitse.

Mikäli saan kuulla muillakin tämän lukeneilla Windows-käyttäjillä esiintyneen samankaltaisia muistiongelmia, kerron seuraavalla palstalla, oliko FreeMem-ohjelmasta lopullista apua.

Tietotila Oy:n pääsivulle