© Olavi Kanervisto & Tietotila Oy 2003

Lisää tehoa vai uusi kone?

Äänen- ja kuvankäsittely sekä varsinkin liikkuvan kuvan, kuten DVD-elokuvien katselu ja niiden muuntaminen CD-R-levyillekin tallennettavissa olevaan formaattiin vaatii kotimikrolta paljon muistia ja tehoa.

Perheen uusin digikamera viiden megapikselin kuvineen sai vain pari vuotta sitten hankitun IBM NetVistan tuntumaan mopolta. Laitetta oli jo ehditty lisävarustamaan polttavalla CD-RW-asemalla sekä kasvattamalla keskusmuisti 192:sta 384:ään megatavuun, DIMM- paikkoja kun emolevyllä ei ollutkaan kuin kaksi kappaletta. Mutta 20 gigatavun kiintolevy alkoi tuntua ahtaalta CD-ROM-kuva- ja videoesitysten järjestelemiseen, eikä näytönohjaimessa riittänyt puhtia 21-tuumaisen tarkkuusgrafiikkanäytön ohjaamiseen.

Kun IBM-laitteessa ei toisen romppuaseman asentamisen jälkeen ollut enää kunnolla tilaa lisäkiintolevylle ja oli syytä pelätä vain 140-wattisen voimanlähteenkin riittämättömyyttä, parhaaksi vaihtoehdoksi todettiin jälleen kerran upo uuden keskusyksikön hankinta.

Itse kasatenkin tehokoneelle kertyy yllättävästi hintaa. Pelkkä Pentium4-emolevy maksaisi lähes viisi satasta ja 512-megainen SDRAM-DIMM-muistikampa 150 euroa. Tehokas pelikoneen näytönohjain kasvattaisi budjettia kahdella satasella. Vaikka kiintolevyt ovat halventuneet valtavasti, yli 80-gigaisesta joutuisi kuitenkin pulittamaan hyvän joukon toista sataa euroa.

Paikallisen tavaratalon vanhan malliston poistomyynti-ilmoitus sattui sopivaan saumaan. Aikaisemmin 1200 euroa maksanutta esittelymikroa 17-tuumaisine näyttöineen tarjottiin vain 450 eurolla. Kun laite vielä oli mahdollista liikkeessä koekäynnistää Knoppix Linux -esittelyrompulla, joka näytti automaattisesti tunnistavan niin näytönohjaimen kuin äänikortinkin, ostosta ei tarvinnut pitkään miettiä.

Vasta kotona tutkin laitetta tarkemmin. 17-tuumainen kuvaruutu vaihtui vanhaan koneeseen, kun uuden laitteen Geforce2 MX200 -näytönohjain pystyi ohjaamaan myös 21-tuumaista Nokia-näyttöä suurimmalla resoluutiolla ilman turhia miettimisaikoja. Pentium4- prosessori kehräsi 1,8 GHz nopeudella, ja 60 Gt kiintolevy ei varmaan ainakaan aivan heti täyttyisi. Keskusmuistia oli 512 megatavua eli ensimmäiseen IBM AT -mikrooni vuodelta 1988 verrattuna tuhatkertaisesti. 56 Kb korttimodeemi, polttava CR-RW- asema sekä DVD-soitin olivat valmiiksi asennettuina, ja hyvinpä tuntui elokuvalevykin toistuvan 21-tuumaisessa kuvaruudussa.

Nopeita USB-väyliä oli neljä kappaletta, kaksi takana ja kaksi etupaneelissa. Näin taso- sekä diaskannerit saavat olla kytkettyinä yhtä aikaa, ja omien tiedostojen siirtäminen vanhasta koneesta uuteen sujui sähäkästi kameran IBM Microdrive-levyllä USB 2.0 -muistikortinlukija-adapterissa jopa puolitoista rompullista kerrallaan.


Valitettavasti tarjouslaitteen käyttöjärjestelmänä oli Windows ME "on kohdannut odottamattoman virheen" -versio. Siispä päivitettiin se XP-versioon ennen Adobe Photoshopin ja muiden tehosyöppöjen kuvankäsittelyohjelmien asennusta.

Windows XP:n asennusohjelma herjasi kuitenkin vakavasta laiteongelmasta koskien laitteen Creatix-modeemia. Ei syytä huoleen, uusi laiteohjain löytynee valmistajan nettisivuilta vanhan koneeni yhteysohjelman avulla, ajattelin ja asensin heti perään vielä Windows XP:n Service Pack 1:n, tietokonelehden lukijalahjarompulta löytyneen ensimmäisen tietoturva- ja virheenkorjauspaketin.

Creatix-modeemin XP-ajurit löytyivät odotetusti valmistajan verkkosivulta, mutta niiden asennuspa ei onnistunutkaan: "Ohjattu internet-yhteyden muodostaminen" ei suostunut uskomaan, että laitteessa on toimiva modeemi ajanmukaisine ohjaimineen, eikä Windows XP pystynyt edes raportoimaan havaitsemastaan ongelmasta Microsoftille, vaikka yritti näin tehdä.

Kun laite ei toimi, kannattaa tutustua käyttöohjeeseen. Creatix- ajureiden mukana tullut doc-tiedosto antoikin ymmärtää, että asennus ei välttämättä onnistu aivan helposti. Ensinnäkin kyseinen XP-versio ei sovellu lainkaan vanhan ohjaimen päivittämiseen, vaan ensin on modeemi poistettava koneesta ja järjestelmärekisteristä, käynnistettävä Windows uudestaan ja sammutettava, sitten liitettävä laite takaisin paikoilleen ja annettava Windowsin tunnistaa se, minkä jälkeen vasta tarjotaan ajurilevykettä.

Sokerina pohjalla muistutettiin vielä, että laitetta ei pidä valita ryhmästä "modeemit", vaan ehdottomasti laiteluokasta "yksinkertainen PCI-yhteyslaite".

Valitettavasti modeemikortin poistamisen ja monen uudelleenkäynnistyksen jälkeenkään kyseisen modeemin asetukset sisältävää järjestelmärekisterin avainta ei pystytty poistamaan pääkäyttäjän oikeuksilla, ennen kuin rekisterin editoinnin oikeustasoa nostettiin. Mutta kaikkien näiden toimien jälkeenkään Windows ei suostunut löytämään ja käyttämään tuota modeemia, vaikka se lopulta näkyikin oikein asennettuna laiteluettelossa.


Oli oikeastaan aika nöyryyttävää, että yli puolentoista vuosikymmenen atk-kokemuksestani huolimatta en saanut tuota korttimodeemia toimimaan muulla tavoin kuin alustamalla C-osion ja asentamalla sitten koko Windows XP:n service packeineen alusta alkaen uudelleen. Onneksi kiintolevy oli osioitu kahdeksi, niin että D:-levylle jo siirretyt kuva- ym. tiedostot sentään säilyivät.

Tyhjälle levylle asennettaessa Windows suostui tunnistamaan ja asentamaan Creatix-modeemin kerralla oikein, ja nettiyhteydet sekä sähköpostit saatiin nyt toimimaan vaikeuksitta. Lähes kaikki muukin toimi nyt, DVD-asemaa lukuun ottamatta: osoittautui, että Windows XP:hen ei sisällykään dekooderia elokuvatiedostojen avaamiseksi.

Tunnetusti ongelmallisimpia oheislaitteita niin Linuxille kuin Windowseillekin ovat modeemit, näyttösovittimet ja äänikortit. Jotta totuus ei unohtuisi, totean lopuksi, että myöskään markkinoiden helpoimmin asentuvat ja parhaiten oheislaitteet tunistavat Linux-versiot (Debian Knoppix ja LindowsOS) eivät onnistuneet tuon Creatix-modeemin automaattisessa tunnistamisessa. Jatkan siis harjoituksia ja oikeiden asetusten etsintää käsin.

Tietotila Oy:n pääsivulle