© Olavi Kanervisto & Tietotila Oy 2003

Digikamera maatilalla


Digitaalikameroiden laatu on parantunut ja samalla hinnat ovat laskeneet muutaman viime vuoden aikana niin paljon, että yhä useampi uuden kuvausvälineen hankkiva päätyy filmittömään vaihtoehtoon. Tarjoaako digikuvaus todellista lisäarvoa maaseutuyrittäjän tallennustarpeisiin?

Tänä vuonna digikameroita on myyty jo enemmän kuin tavallisia, perinteistä valokuvausfilmiä käyttäviä laitteita. Bittimuotoisen kuvantallennuksen suosiolle onkin monta perustetta.

Laitteiden hintahaitari on samaa luokkaa kuin filmiä käyttävissä tallennusvälineissä: näppäilijän alle sadan euron kompakti- ja taskukameroista  ammattikuvaajan 1.000—10.000:n euron järjestelmiin. Alle tuhannella eurolla löytyy runsain valikoima varsin laadukkaita laitteita, joiden otokset kelpaavat jo julkaisukäyttöönkin.

Uusia, yhä monipuolisempia malleja tulee markkinoille jatkuvana virtana, ja sitä mukaa osa poistuvista laitteita joutuu alennusmyyntiin. Ennen kameran hankintaa kannattaakin tutustua useampien liikkeiden valikoimiin sekä laitteiden tuote- esittelyihin ja vertailutesteihin esimerkiksi Kamera-lehdestä. Myös tietokonelehdet sekä Tekniikan Maailma julkaisevat kameratestejä ja vertailuja.

Kun digilaite kerran on tullut hankituksi, itse kuvaaminen on miltei ilmaista. Kustannuksia syntyy vain niistä otoksista, jotka halutaan tulostaa paperikuviksi joko omalla väriprintterillä tai valokuvaliikkeessä. Useat kuvanvalmistamot tulostavat myös digitaalisesta aineistosta laadukkaita paperikopioita.

Filmeistä ja laboratoriopalveluista ei synny lainkaan lisäkuluja niistä kuvista, joita tyydytään katselemaan vain tietokoneen tai television ruudulta joko kaapelilla suoraan kamerasta tai DVD-soittimella rompulta. Siksi digikameroilla yleensä kuvataankin moninkertaisesti enemmän kuin ennen, kun eri tilanteista tulee varmuuden vuoksi otettua useampia otoksia. Epäonnistuneethan voi jättää tallentamatta tietokoneelle tai tuhota saman tien vaikkapa jo kamerassa.


Oikean laitteen vaikea valinta


Kameroiden ominaisuuksia vertailtaessa tärkein asia on aina objektiivi. Linssijärjestelmän laadusta yhä riippuu se, mitä ja miten filmille tai digikameran kuvakennolle on mahdollista tallentaa. Kannattaa vertailla sekä valovoimaa että polttovälialuetta ja myös makro- eli lähikuvausominaisuuksia.

Liukuobjektiivi eli zoom on kätevä, se mahdollistaa rajaamisen halutulla tavalla jo kuvaa otettaessa. Vain objektiivin pitkistä polttoväleistä eli optisesta zoomista on hyötyä. Halvemmissa malleissa usein mainostettu "digitaalinen zoomaus" lisää vain kuvan rakeisuutta pisimmillä "polttoväleillä". Vastaavan osasuurennoksen voi tehdä jälkikäteen tietokoneen ruudullakin millä tahansa kuvankäsittelysovelluksella, mm. KM- vuosikertarompulla toimitetulla IrfanView-ohjelmalla.

Toinen usein tärkeäksi osoittautuva ominaisuus on kuvamuistin riittävä koko. Monet tarjouslaitteet toimitetaan hintasyistä pienimmällä mahdollisella, esimerkiksi 8 tai 16 megatavun muistikortilla, mikä mahdollistaa vain noin kahdeksan tai kuudentoista kuvan tallennuksen parhaalla laadulla. Loppukesällä monen eri kameran erikoistarjouksena oli 256 megatavun xD-kortti, joka jo riittää moneen tarpeeseen.

Erimerkkisissä kameroissa on käytössä puolisen tusinaa erilaista muistikorttia, ja joihinkin malleihin mahtuu jopa useamman tyyppisiä kortteja yhtä aikaa. Kapasiteetiltaan suurimmat Compact Flash/Microdrive-muistit ovat itse asiassa pienoiskiintolevyjä, joita on saatavana jopa 1000 megatavun tallennuskapasiteetilla, ja vielä suurempiakin on tulossa. Erillistä adapteria ja USB2-väylää käyttämällä kuvat siirtyvät kortilta tietokoneen muistiin jopa 500 megabitin sekuntinopeudella.

Kuvamuistien hintahajonta on valtava, joten kannattaa katsoa, mistä ostaa. Esimerkiksi 1000-megatavuisesta Microdrive- muistikortista pyydetään kameramyymälöissä jopa 350—400 euron hintaa, mutta halvin verkkokauppa toimittaa samanlaisen alle 200:lla.

Kolmas huomioon otettava tekijä on kuvan laatu, jota on tapana mitata pikseleinä eli niiden kuvapisteiden lukumäärällä, mitä kameran valoherkkä kenno pystyy toisistaan erottamaan. Mitä enemmän pikseleitä, sitä kalliimpi kamera. Kuvan tarkkuus riippuu kuitenkin monista muista tekijöistä: kuuden miljoonan pikselin kameralla ei välttämättä saa kolme kertaa parempia kuvia kuin 2 miljoonan kuvapisteen laitteella.

Kuvapisteiden riittävän määrän hahmottamiseksi on hyvä muistaa, että tietokoneen tarkkuusgrafiikkanäytön 1600 x 1200 näyttötilaan mahtuu vain hieman alle 2 miljoonaa kuvapistetä, ja vanhimpien 15- tuumaisten VGA-ruutujen 800 x 600 pisteen kuva-ala täyttyy jo 480.000 pikselistä. Tätä suurempien kuvatiedostojen yksityiskohtien tarkastelu edellyttää siis kuvan suurentamista siten, että vain osa siitä on kerrallaan näkyvissä ruudulla.

Valokuvaa tulostettaessa pikseleitä voi tuskin koskaan olla liikaa. Graafikon nyrkkisääntönä voidaan pitää sitä, että kuvaruudulla parhaaseen laatuun riittää 72 dpi eli yhtä monta pistettä tuumalle, mutta paperille tulostuksessa kirjapainolaadun minimiksi katsotaan 300 dpi. Tästä voi laskea vaikkapa A5- tai A4- arkille tulostettavien kuvapisteiden vähimmäismäärän.

Virtalähde on myös tärkeä. Merkki- ja mallikohtaisilla pienoisakuilla on paha taipumus tyhjentyä juuri silloin, kun kuvattavaa olisi tarjolla lisää, ja akkujen lataus — joko kamerassa tai useimmiten erillisessä latauslaitteessa — kestää tuntikausia. Harkitsemisen arvoinen akkuvalinta on tavallisen sormipariston kokoiset NiMH-tai NiCD-akut. Tällöin varavoimanlähteeksi useimmiten sopivat myös tavalliset alkali- tai litiumparistot, joita saa miltei mistä tahansa.

Ennen näin kalliin laitteen hankintaa kannattaa tutustua ajanmukaisiin alan kirjoihin ja lehtiartikkeleihin.

Elleivät valokuvauksen perusteet ole ennestään tuttuja, digikameroiden monipuoliset säätömahdollisuudet eivät tavalliselle sunnuntaikuvaajalle yleensä ole tarpeen. Kaikki nykyiset laitteet selviytyvät useimmista tavanomaisista kuvaustilanteista parhaalla mahdollisella tavalla oman automatiikkansa avulla. Valokuvausharrastukseen vakavasti paneutuva viehättyy kalliimpien kameroiden monipuolisista käsisäätö- ja ohjelmointimahdollisuuksista erilaisten olosuhteiden varalta.


Liikkuvaa kuvaa digikameralla


Kaikkein halvimpia malleja lukuun ottamatta digikamerat sisältävät myös mikrofonin ja pystyvät siten tallentamaan kuvan yhteyteen myös äänitiedoston. Tämä tekee kamerasta mainion muistiinpanovälineen esimerkiksi messuilla ja näyttelyissä.

Useimmat nykyiset kamerat pystyvät tallentamaan myös videokuvaa ainakin muutaman kymmenen sekunnin mittaisina otoksina. Digitaalivideo vaatii kuitenkin niin paljon tallennustilaa, että kuvan koko rajautuu vaatimattomaksi. Alan uranuurtaja Sony Mavica, joka käytti tallennusvälineenä 1,4 megatavun levykettä, sai 320 x 240 pikselin MPG-pakattua elokuvaa mahtumaan korpulle vain yhden 15 sekunnin mittaisen otoksen.

Tällainen 15 sekunnin videotallenne kelpaa kuitenkin nettisivulle, koska suurempien tai pidempikestoisten elokuvatiedostojen vastaanotto modeemiyhteydellä joka tapauksessa olisi tuskastuttavan hidasta. Se sopii myös sähköpostin liitetiedostonakin lähetettäväksi soivaksi postikortiksi, mutta tv-ruudussa katseltaessa karkearakeisen videokuvan laatu tietenkin on surkea. Äänen laatu joissakin kameroissa sitä vastoin saattaa yllättää myönteisesti.

Digikameran videoleikkeiden tasoeroa oikean videokameran otoksiin verrattuna voisi luonnehtia samankaltaiseksi kuin kamerapuhelinten kuvatallenteiden laatu on oikean digikameran kuvien rinnalla. Toisaalta on muistettava, että joidenkin videokameroiden mahdollistamat yksittäiskuvat eivät yllä lähellekään "oikeiden" digikameroiden laatutasoa.

Mihin viljelijä voisi tarvita digikameraa?


Koska digikameralla kuvaaminen "ei maksa mitään", tallentamisen arvoisia voisivat olla kaikki näkymät, joilla voisi kuvitella olevan arvoa vaikkapa vasta vuosien päästä.

Esimerkiksi rakennustöissä voi olla hyödyllistä varmuuden vuoksi kuvata perustukset eri puolilta silloin, kun vasta ollaan upottamassa maahan viemäri- ja vesijohtoputkia sekä sähkökaapeleita siitä huolimatta, että niiden sijoittelusta on olemassa piirustuksetkin.

Rakennustöissä ei varmaan ole pahitteeksi ikuistaa alapohjaan upotettujen putkien ja kaapeleiden sijainnit ja ennen lattian valua kuvata vielä raudoitteetkin varsinkin, jos lämmityskaapeleita tms. on sijoitettu paikoilleen jo tässä vaiheessa. Kun sitten vaikkapa lattialämmitys joskus vuosien päästä lakkaa toimimasta, kaapeliverkon valokuva yhdessä jännitteenilmaisimen kanssa auttaa vikakohdan paikallistamisessa, mikä saattaa merkitä huomattavasti vähempää betonin piikkaamista kuin umpimähkäisempi vikakohdan etsiminen.

Laadukas digikamera jalustan kanssa käytettynä saattaa monessa tapauksessa korvata myös kuvanlukijan eli skannerin esimerkiksi karttojen käsittelyssä ja vanhoja valokuvia digitaalisesti paranneltaessa ja toisinnettaessa.

Kirjastossa tai arkistossa kuvatuilta lehtien ja kirjojen sivuilta on jopa mahdollista saattaa niiden sisältämä teksti tietokoneen kirjoitusohjelmalla jatkokäsiteltäväksi muuntamalla OCR-ohjelman eli optisen merkintunnistuksen avulla painetut sivut tekstinkäsittelyohjelman käyttämään merkkipohjaiseen tallennusmuotoon.

KUVATEKSTIT:

1. Uusia digikameroita tulee markkinoille sellaiseen tahtiin, että hankintaa suunnittelevan kannattaa varmasti tutustua tuoreimpiin alan lehtiin ennen lopullista laitevalintaa.

2. Seinärakenteiden sähköasennukset kannattaa ikuistaa kameralla ennen seinien levyttämistä. Kuvan perusteella on huomattavasti helpompi jäljittää vikoja, suunnitella uusia asennuksia tarpeiden kasvaessa tai vaikka vain katsoa, mihin kohtaan raskaan kaapin kiinnitysruuvit pitää ja voi kiertää. Digkameralla voi heti varmistaa, että kuvat ovat onnistuneet ja että ne tuli rajattua oikein.

3. Kun tämän näköinen 12 voltin kytkentärasia kaipaa huoltotoimia, pitää kytkennät aina merkitä ennen purkamista.  Lisävarmistuksena on digikameralla helppo ottaa kuvia kytkennöistä purkutöiden eri vaiheissa, jotta kootessa ei hukkaannu aikaa pään raapimiseen eikä tule kytkentävirheiä, jotka voisivat rikkoa laitteiston.


Tietotila Oy:n pääsivulle